Halusin tulla tänne kuitenkin tekemään tän viimisen postauksen, halusin kertoa et oon elossa, onnellinen ja normaalipainoinen.
Viimisimmän postauksen jälkeen koitin riistää oman henkeni, mun onneksi tai jonkun suuremman tahon avulla mä en onnistunut siinä. Aluks ajattelin ettei tää oo mahollista, ens onnistunut tälläkään kerralla. Sen jälkeen ajatuksena oli että mä elän ja ehkä mun kuuluukin elää, muuten oisin kuollut jo ensimmäisellä kerralla. Mun parantuminen lähti musta itsestään, se lähti tosta pienestä toivosta, että mullakin on tarkoitus. Parantuminen ei tapahtunut hetkessä. Mä en vain yht'äkkiä alkanut syömään kuin hullu ja heittänyt teriä pois. Totta puhuen, mä en voi harrastaa lenkkeilyä tai muunkaanlaista liikuntaa ilman, että mulle tulee tunne yrittää olla paras. Ylisuoriutua. Sen jälkeen tulee ajatus laihtumisesta jälleen. Eli mä pidän nyt lomaa raskaammasta liikunnasta, koiran kyllä lenkitän.
Mä en osaa vieläkään kunnolla syödä sopivasti. Joskus mä paastoan päivän tai kaks, joskus taas ahmin koko viikon ajan. Mä oon kuitenkin normaalipainoinen, terve kai jollain tavalla. Mulla ei tule enää pahaa mieltä tai syyllisyyden tunnetta kun syön.
Viiltelystä oli vaikein päästä edes jotenkin eroon. Yhä pahoina päivinä mietin viiltelyä, silloin soitan siskolle tai poikaystävälle. Halu katoaa hetkessä.
Siitä luopuminen oli kuitenkin tuskaa. Olin turvautunut siihen aina, kun mua ahisti, pelotti, sattui tai tuntu tyhjältä. Mä onnistuin siinä kuitenkin. Linkitin viiltelyn mun pikkusiskoon, ajattelin aina häntä, kun mä olin viiltämässä. Tuntui kuin viiltämällä oisin rikkonut jokaisen lupauksen minkä ikinä tein mun pikkusiskolle. Tuntui kuin mä viiltäisin hänen reittään.
Suurin asia mun parantumisessa on kuitenkin se, että en enää ajatellut itsemurhaa vaihtoehtona. Mä poistin kaikki itsemurhaviestit mun koneelta, kirjeet mä poltin. Mä en antanut sille ajatukselle enää tilaa mun mielestä. Mä tuhosin sen sieltä, enkä päästä sitä enää takaisin.
Tämä ei silti ollut helppo matka, eikä se edes ole vielä ohi. Uskon näiden muistojen elävän mun kanssa vielä viimeiseen hengenvetoon asti. En usko ikinä saavani normaalia suhdetta ruokaan. Mutta mä aion yrittää, mulla on viimeinkin halua elää.
Jokaiselle teille, jotka taistelette yhä. Mä oon teidän tukena, te pystytte selättämään kaiken pahan mikä tulee vastaa.
