Hell is empty and all the devils are here

Minuu itkettää, vituttaa ja itkettää taas. Asd, tuntuu et koko maailma kaatu niskaa vaikka tosiasiassa nyt kaikki on ihan okei. Mut, jos kaikki on "okei" nii miks must tuntuu, että voisin vaa lähtee, mennä jonnekkin parempaan paikkaan, jonnekkin missä voisin taas olla ilonen? Oon miettiny pään halki kaikkee, menneisyyttä, tulevaisuutta ja tätä hetkeä... Tulin siihen tulokseen et oon sairas, en sillä tavalla sairas kuin jotkut joilla on esim. MS, mä oon sairas mieleltäni ja mä en ehkä tuu enää ikinä  tuntemaan iloa sekä mä en myöskää tuu ikinä kasvamaan aikuiseks...
Mä oon myös miettiny huomista, maanantai tulee ja pitäs taas palata kouluun, mua pelottaa. Mä en tiiä mitä mä pelkään, ehkä mä pelkään niitä tuomitsevia katseita tai niitä ihmisiä jotka supisee mun takana. Mä pelkään myös huomista liikuntatuntia, koska mä muistan vieläki viimeviikon liikuntatunnin jolloin mä olin lähellä pyörtymispistettä. Pitäs opetella syömään mut mä en haluu kattoo itteeni peilistä kiroten sitä, kuinka mä taas oon lihonut. Mun pitää laihtua, keinolla millä hyvänsä.