keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Viimeinen postaus

Otsikosta vois varmaan kuvitella, että tää on se postaus missä sanon jättäväni kaiken taakse. Jossa kerron hyppääväni meidän läheiseltä sillalta alas. Mut tää ei oo, tää on mun hyvästit tälle blogille, tälle ajanjaksolle mun elämästä, jota jatku yli 5-vuoden ajan. Josta te saitte vain pintaraapaisun.
   Halusin tulla tänne kuitenkin tekemään tän viimisen postauksen, halusin kertoa et oon elossa, onnellinen ja normaalipainoinen. 
   Viimisimmän postauksen jälkeen koitin riistää oman henkeni, mun onneksi tai jonkun suuremman tahon avulla mä en onnistunut siinä. Aluks ajattelin ettei tää oo mahollista, ens onnistunut tälläkään kerralla. Sen jälkeen ajatuksena oli että mä elän ja ehkä mun kuuluukin elää, muuten oisin kuollut jo ensimmäisellä kerralla. Mun parantuminen lähti musta itsestään, se lähti tosta pienestä toivosta, että mullakin on tarkoitus. Parantuminen ei tapahtunut hetkessä. Mä en vain yht'äkkiä alkanut syömään kuin hullu ja heittänyt teriä pois. Totta puhuen, mä en voi harrastaa lenkkeilyä tai muunkaanlaista liikuntaa ilman, että mulle tulee tunne yrittää olla paras. Ylisuoriutua. Sen jälkeen tulee ajatus laihtumisesta jälleen. Eli mä pidän nyt lomaa raskaammasta liikunnasta, koiran kyllä lenkitän.
   Mä en osaa vieläkään kunnolla syödä sopivasti. Joskus mä paastoan päivän tai kaks, joskus taas ahmin koko viikon ajan. Mä oon kuitenkin normaalipainoinen, terve kai jollain tavalla. Mulla ei tule enää pahaa mieltä tai syyllisyyden tunnetta kun syön. 
   Viiltelystä oli vaikein päästä edes jotenkin eroon. Yhä pahoina päivinä mietin viiltelyä, silloin soitan siskolle tai poikaystävälle. Halu katoaa hetkessä. 
Siitä luopuminen oli kuitenkin tuskaa. Olin turvautunut siihen aina, kun mua ahisti, pelotti, sattui tai tuntu tyhjältä. Mä onnistuin siinä kuitenkin. Linkitin viiltelyn mun pikkusiskoon, ajattelin aina häntä, kun mä olin viiltämässä. Tuntui kuin viiltämällä oisin rikkonut jokaisen lupauksen minkä ikinä tein mun pikkusiskolle. Tuntui kuin mä viiltäisin hänen reittään.
   Suurin asia mun parantumisessa on kuitenkin se, että en enää ajatellut itsemurhaa vaihtoehtona. Mä poistin kaikki itsemurhaviestit mun koneelta, kirjeet mä poltin. Mä en antanut sille ajatukselle enää tilaa mun mielestä. Mä tuhosin sen sieltä, enkä päästä sitä enää takaisin. 
   Tämä ei silti ollut helppo matka, eikä se edes ole vielä ohi. Uskon näiden muistojen elävän mun kanssa vielä viimeiseen hengenvetoon asti. En usko ikinä saavani normaalia suhdetta ruokaan. Mutta mä aion yrittää, mulla on viimeinkin halua elää.

Jokaiselle teille, jotka taistelette yhä. Mä oon teidän tukena, te pystytte selättämään kaiken pahan mikä tulee vastaa.

lauantai 28. marraskuuta 2015

"I'm the girl nobody knows until she commits suicide. Then suddenly everyone had a class with her"

Mä en ole ikinä toivonut kuoleman mukana tulevaa rauhaa enempää kuin nyt. En pysty enää, en jaksa enää. Ainainen tekohymy ja tekopirteä ääni saa mut väsyneeksi. Mä olen valmis lähtemään.

“I didn't want to wake up. I was having a much better time asleep. And that's really sad. It was almost like a reverse nightmare, like when you wake up from a nightmare you're so relieved. I woke up into a nightmare.” 

tiistai 10. marraskuuta 2015

Mä epäonnistuin

Mä herään öisin selaamaan vanhoja kuvia. Kuvia musta kun olin 40kg. Mä itken ja huudan, koska näytän niissä kuvissa sairaalta. Samaan aikaan itken ja huudan, koska annoin itteni lihoa näin paljon.

Puol vuotta sitten mä yritin lähteä, epäonnistuin. Epäonnistun kaikessa. Mä en osannut elää mutten osannut lähteäkkään.

Mun päivät koostuu omenamehusta sekä aamupalajuustoviipaleista. Illat menee siinä, kun lähden ulos pakoon mun ajatuksia. Ja öisin mä olen yksin. Mä mietin tota huhtikuuta, mä mietin sitä kuinka mun isän lähdöstä on mennyt jo vuosi, mä mietin sitä kuinka en kelpaa sille Yhdelle. Mä otan sen unilääkkeen ja toivon nukahtavani. Kahen aikaa yöllä huomaan yhä makaavani sängyssä, hereillä. Otan toisen pillerin. Herään seuraavan kerran neljältä aamuyöstä, tietäen etten nuku enää tänä yönä. Enhän nukkunut viime yönäkään.
Mä kulutan mun päivät koittaen opiskella, ihan kuin mulla muka joskus oisi tulevaisuus. Tuun himaan ja otan sieltä jälleen omenamehua ja aamupalajuustoviipaleen. Ja taas lähden ulos. Pian huomaan makaavani sängyssä unilääkkeet käsissä. Ja sama toistuu seuraavana päivänä.
Musta tuntuu kuin olisin ikuisessa laskuhumalassa. Samaan aikaan kelaan, että oonko muka oikeesti elossa vai onko tää unta? Tänä iltana sain kuitenkin siihen taas vastauksen, mä rikoin mun tauon. En tehnyt syviä viiltoja, pieniä naarmuja vain. Silti se veri sai mut tajuamaan. Mä oon elossa.
Oon 15 ja oon valmis kuolemaan. Mun elämän ei pitäis olla tällästä. Mun pitäis olla onnellinen

Mä olin onnellinen.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

“The thought of suicide is a great consolation: by means of it one gets through many a dark night.”

Kirjoitin jäähyväis kirjeet mun sukulaisille ja ystäville aikoja sitten. Itsemurhan tekeminen on pyörinyt mun päässä nelisen kuukautta, se pelottaa mua vitusti. Mua pelottaa, että epäonnistun, mua myös pelottaa elämisen jatkaminen. Mä en jaksa enää. Oon valmis näkemään menetetyt ihmiset, oon valmis astumaan parempaan paikkaan.
Ehkä lähiaikoina mä vihdoinkin makaan arkussa.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Miksi mä annoin itseni lihoa. Tahon takas kevyen itseni.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Elä vittu täysil tai kuole tähän paikkaan, niin joka tapauksessa vaan petyt


Mä nousen kylpyammeest veden alta just ennen ku happi loppuu, ja hetken luulen, et siihen tukehdun.
Mut sit tajuun, ettei se tunne katoo minnekään. Se on ollu tääl kokoajan, se on mussa itsessä.


Mä oikeesti uskoin etten enää ikinä satuttais itteeni. Mä uskoin, että olin menossa parempaan suuntaan. Ehkä mä olin, tai sitten osasin valehella niin hyvin, että sain huijattua itteänikin. 
Mä menetin 21.10.-14. ihmisen jonka takia mä jaksoin toivoa, mä jaksoin ajatella et parin vuoden päästä kaikki on hyvin. Tää ihminen haettiin parempaan paikkaan, uskon ainakin niin. Mulla on tyhjä olo, haluun sen ihmisen takas. Haluun pyytää anteeks sitä, että olin paskin tytär ikinä. Haluun pyytää anteeks etten ikinä antanut uutta tilaisuutta. Eiks joku sanonta menekki, että huomaat vasta menetettyäsi jonkun, kuinka paljon se merkitsi sinulle. 
Toisen kuoleman kohtaaminen sai mut miettimään. Jos sekin pääs lepoon, miksen mäkin pääse. Miksei kukaan hae mua täältä?
Mä olin tai en ollut ihan hyvässä kunnossa. Lupasin itelleni, että yritän kattoo maailmaa valoisammin. Se kesti kuukauden. Sit mä tulin helvetinmoisella voimalla takasin alas. Takasin sinne mistä kaikki alko 4-vuotta sitten. 
Mä oon alkanu nauttimaan siitä kuinka kaikki uskoo mun olevan kunnossa. Mun on helpompi vaan koittaa hymyillä, kun selittää sitä kaikkea paskaa mitä mun päässä liikkuu. Mun on jopa helpompi salata kaikki ne viillot, jotka koristaa mun kroppaa, koska kaikki uskoo etten enää viiltele. Salaa jopa nautin siitä, kun pääsen viiltämään ilman huonoa omatuntoa.
Silti salaa myös toivon sitä, että kävellessäni autotien poikki joku känniääliö tulee sieltä ja mun tarina päättyy siihen hetkeen.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Why I'm still here


Monetkohan terottimet oon tästä talosta hajottanut. Monestikkohan olen vienyt siskon terottimet, yön hiljaisuudessa purkanut ne osiin ja pessyt terät. Musta tuntuu pahalta, että mun viiltelettömyys jakso kesti vain vähän yli kuukauden.
Mä alan seota.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

I may not know who I am but I sure as hell know who I don’t what to be


Mä nauroin, rakastin ja ekaa kertaa pitkiin aikoihin hymyilin oikeasti. Mä en edes tajunnut kuinka onnellinen olin, ennen kuin onnellisuus vietiin multa pois. Ehkä joitakin ihmisiä ei ole luotu olemaan onnellisia..? 

tiistai 19. elokuuta 2014

“How did I get like this?”


Tän päivän syömiset on menny tosi hyvin, oon itestäni ylpee! :') Aamupalaks join teetä ja söin yhen hapankorpun ilman mitää päällisii. Sitten päivemmällä join mustikka-vadelma mehukeittoa. Loppu päivän paastoan. 
Tänään meen ulos kavereiden kanssa, illemmalla ajattelin käydä juoksemassa ja sitten tuun kotii vielä tekemään lihaskuntoo. Mut mä lähen nyt, tää oli nimittäin vaan pika päivitys!

Ainii, ottakaa tästä vielä oikein nätistä tytystä kuvaa!




tiistai 5. elokuuta 2014

It takes a knife to find me, I can't make me feel, So now I have to bleed

Koulut alkaa viikon päästä, ahistaa. Mä en jaksa.
Pitkästä aikaa tekee ihan kunnolla mieli vetää reidet verille, ehkä mä teenkin niin. 
Miksei loma vois olla vähän pidempi? Salee tääkin lukuvuos menee niin, että oon puolet vuodesta "kipeänä". Terkkariki tuli viime vuonna vähän liian tutuks. Taisin istuu sen vastaanotol joka viikko, puhumassa mun tilasta ja hakemassa vapautuksia, pääsin onneks aina himaan. 
Pahin ongelma tulee olemaan liikunnan ja köksän tunnit. Ehkä mä pystyn vaihtaa vaatteet ilman, että kukaan näkee arpia ja mustelmia? Köksässäkin saan varmaan sivuutettua syömisen, tosin köksän opettaja on kauheen tarkka siitä, että kaikki varmasti syövät. Ettei kukaan vaan laihuta. 
Mut enhän mä laihuta. Haluun vaan pari rumaa kiloo pois, en mä laske sitä laihuttamiseksi. Salee oksentelen sitten ne ruuat ulos välitunneilla. Joo, niin mä teen.

Pari päivää sitten mummolla ollessa faija tuli sinne. Jotain se koitti jutella mutta mä en edes kattonu sitä. Vitun idiootti pitää olla, jos luulee mun antaneen anteeks kaiken sen paskan jälkeen. 
Mä voisin lähtee ettimään ne terät.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Can you help me miss J? Cut my skin, make me perfect, paint me red


Little miss J
Can I come in and play?
Cut my skin
Make me perfect
Paint me red
Another dark day
Can you help me miss J?
Cut my skin
Make me perfect
Paint me red

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Keep cutting, don't you dare stop, you deserve this pain, you deserve it all

Hauskaa ajatella, kuinka parin kuukauden aikana rakennettu pilvilinna romahti alas vain parissa viikossa. Outoa ajatella, kuinka vanhat tavat eivät olleet kadonneet mihkään, ne löytyivät tuolta mielen syvimmistä onkaloista. Viiltely, oksentaminen, pakonomainen liikkuminen ja kalorien laskeminen. Ne pahat tavat eivät olleetkaan kadonneet mihinkään, vaikka niin luulin. Eikä niitä enää voi edes pahoiksi tavoiksi kutsua, ne ovat enemmänkin hyviä tapoja, jotka unohdin ja onneksi löysin ne takaisin. Ehkä elämällä onkin tarkoitus... Ja se tarkoitus on näyttää muille, että mä tein sen, vihdoinkin olen laiha.  
Mua vähän surettaa tää ajanjakso jona en miettinyt yhtään lihomista, kävin pari päivää sitten vaa'alla ja pakko sanoa, että paino oli nousut pari kiloa liikaa mulle. Tästä se sitten lähtee uudelleen putoaminen tonne 44 kiloon, mä pystyn kyllä siihen uudelleen. 
Tän päivän syömiset on menny hyvin. Oon nimittäin syöny vaan yhen hapankorpun ja pari viinirypälettä. Mutta mä lähen nyt 10km lenkille :)



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

I want to be a unicorn because unicorns don't exist. Get it?



Oh god, mistäpä aloittaisin?
Olin juhannuksen pois kaupungista, sukulaisilla. Juhannusta edeltävänä viikkona mulla oli ollut kauhee ahdistus, en ollu nukkunu pitkään aikaan ja viiltelyn halu oli tullut takasin. Tota paskaa jatkui koko juhannuksen yli. Lähin sukulaisilta takas himaa juhannuspäivänä, mun unettomuus oli siis jatkunut ihan koko ajan. 
No himaan tultii illalla, mä menin nukkuu, jos sitä siksi voi sanoo... Meinaan mä valvoin sen koko yön, miettien kaikkea vähemmän kivaa. Jossain neljän aikaa yöllä tuli ihan kauhee viiltelyn halu ja siihen yöhön päättyi mun ns. kuivilla olo viiltelystä. Ton kyseisen yön jälkee mulla on ollut monesti öisin reidet verillä. 
Tän blogin eloon herättäminen kuulostaa suht kivalta idealta, tarviin jonkun johon voin vuodattaa kaiken paskan. Ennen kyl kerroin yhelle frendille kaikesta tälläsestä mutta se feidas mut. 

Mua sinänsä ei ees vituta tää viiltelyn uudelleen alottaminen, enemmänki tuntuu helpottavalta. Asiat tuntuu aina vähän paremmalta, kun ne saa vuodattaa veren mukana ulos. Reidetkään ei enää näytä niin alastomilta, kun niitä on alettu uudelleen kovertamaan. Haittapuolena tosin on kiinnijäämisen pelko, jäin jo kerran kiinni ja, jos jään toisen kerran nii... Mutta onneks tää suomen kesä on kauheen kylmä ja sateinen, aineki täällä päin. Joten voin kulkee pitkissä housuissa ilman, että kukaan ihmettelee :3 


torstai 30. tammikuuta 2014

I'm fat and ugly...


Pari päivää sitten sisko löys mun terät, eihän siinä mitää lupas pitää päänsä kiinni, jos annan terät sille. Kestin päivän ilman mun rakkaita teriä, sitte alko ahistaa liikaa... Pistin koko talon sekasin, kun etin uusia terottimia, onneks lopulta sain pikkusiskolta parit terottimet :3
   Löysin tänään ihanan sovelluksen. Toi sovellus tulee helpottamaan mun laihduttamista. Suosittelen teitäkin lataamaan ton sovelluksen kännykkään.

Toivottavast teillä menee hyvin! :--)

maanantai 13. tammikuuta 2014

This razor cuts the pain right out, we're bound until the end

Kaikesta paskasta huolimatta oon ihan vitun ilonen, ENÄÄ 3 KILOO POIS JA SAAVUTAN MUN TAVOITEPAINON. En olis ikinä uskonut, että oon näin lähellä mun tavotetta. Nyt mä voin haistattaa vitut niille, jotka epäili minuu. Oon miettinyt myös et sitku pääsen 44kg nii voisin lähtee kokeilemaan, josko pääsisin 40kg :3 Mä tuun olemaa niin vitun hyväs kunnos kesäl.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Haaste ja muuta paskaa.


Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset :

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 faktaa minusta

- Oon syntynyt -00
- Oon älyttömän ujo 
- Miun unelma olis käydä Italiassa
- Aloitin raskaamman musiikin kuuntelun nelosella
- Pidän kauheesti zombie - elokuvii ja ohjelmia
- Pidän myös sims 3 - pelistä :3
- Pelkään hämähäkkejä
- Pidän kahta blogia, tätä ja valokuvaus-blogia
- Oon addiktoitunut huulirasvoihin
- Tykkään auttaa muita ihmisiä
- Tykkään tarinoiden kirjoittamisesta.

Haastajan kysymykset

1. Mitä kuuntelet nyt?
- Attila - Party With The Devil
2. Kuka on idolisi?
- Andy Biersack
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
- Ou, nyt en muista
4. Onko pahoja tapoja, jos on mitä?
- Viiltely ja kalorien laskeminen :<
5. Lempi ruoka?
- Wokki
6. Mitä teet mieluiten vapaa- ajalla?
- Kuuntelen musaa :)
7. Lempi leffasi
- Zombieland
8. Lempi kirja?
- Ei ole lempi kirjaa.
9. Millaista musiikkia kuuntelet?
- "Mörinä" musaa10. Miksi haluat tulla isona?
- Kokiksi.
11. Onko joku jolle voit puhua kaikesta?
- Ei ole.

Aivot ei just nyt pelaa niin hyvin, että keksisin kysymyksiä muille D:

Tänään oli eka päivä loman jälkeen. Toivoin jotenki, että tää päivä olis ollu hyvä mut ei. Koko viime yö meni itkiessä. Tän päivän aamu meni peilin edessä hymyjä harjoitellen. Koulussa mie väänsin hymyn kasvoilleni, vaikka kuinka teki mieli itkee. Kotiin päästyä juoksin omaan huoneeseen ja lukittauduin sinne. Itkin ja viiltelin.

Mie en jaksa enää niitä katseita, syytöksiä ja sanoja.

maanantai 25. marraskuuta 2013

I'm sick and tired of all your lies And what you want me to be


Tän kuluneen viikon aikana oon saannu parit kilot pois. Tuntuu ihanalt, ku kaikki on ollu töissä, koulussa tai kavereilla, eikä ne oo vahtinu mua tai mun syömisiä. Parit (vähän enemmän ku parit...) arvetki oon reisiini saannu, vituttaa. Ei olis ollu ku pari päivää ja olisin ollu kuukauden ilman viiltelyy. Mut minkäs sille teet, mulla oli liian kova ikävä mun pikku mussukkaa :3 
Tänään koulussa otettiin puheeks viiltely. Olihan se vähän hassua ku yks kaveri sano, et "Hyvä ettei Loser oo ikinä retkahtanu viiltelyy." Niimpä, hyvä minä ! 
Mua itkettää, pelottaa ja ahistaa just tällä hetkellä. Äiti tuli pari minuuttii sit himaa ja sano, että se oli käynny tapaas sossui ja kertois illalla et miten se tapaamiin oli menny. Toivottavast hyvin, en nimittäin haluu nähä iskän naamaa enää ikinä. 
Minuu myös ahistaa tulevat terveystarkastukset... Pakko päästä luistamaan niistä jotenki, en haluu jäädä kiinni viiltelyst.

Muoks:
Vittuvittuvittu, sisko tuli kotii nii äiti kerto sit, että me joudutaa mennä tapaamaa iskää. Eka tapaaminen olis 22.12. 

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

I’m tired and I’m lost I don’t wanna be found

Don’t wake me up if I’m sleeping this life away
Tell me that I’ll never be good enough
Sometimes it hurts to think it could really be that way
It won’t be that way