Näytetään tekstit, joissa on tunniste viiltely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viiltely. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. marraskuuta 2015

Mä epäonnistuin

Mä herään öisin selaamaan vanhoja kuvia. Kuvia musta kun olin 40kg. Mä itken ja huudan, koska näytän niissä kuvissa sairaalta. Samaan aikaan itken ja huudan, koska annoin itteni lihoa näin paljon.

Puol vuotta sitten mä yritin lähteä, epäonnistuin. Epäonnistun kaikessa. Mä en osannut elää mutten osannut lähteäkkään.

Mun päivät koostuu omenamehusta sekä aamupalajuustoviipaleista. Illat menee siinä, kun lähden ulos pakoon mun ajatuksia. Ja öisin mä olen yksin. Mä mietin tota huhtikuuta, mä mietin sitä kuinka mun isän lähdöstä on mennyt jo vuosi, mä mietin sitä kuinka en kelpaa sille Yhdelle. Mä otan sen unilääkkeen ja toivon nukahtavani. Kahen aikaa yöllä huomaan yhä makaavani sängyssä, hereillä. Otan toisen pillerin. Herään seuraavan kerran neljältä aamuyöstä, tietäen etten nuku enää tänä yönä. Enhän nukkunut viime yönäkään.
Mä kulutan mun päivät koittaen opiskella, ihan kuin mulla muka joskus oisi tulevaisuus. Tuun himaan ja otan sieltä jälleen omenamehua ja aamupalajuustoviipaleen. Ja taas lähden ulos. Pian huomaan makaavani sängyssä unilääkkeet käsissä. Ja sama toistuu seuraavana päivänä.
Musta tuntuu kuin olisin ikuisessa laskuhumalassa. Samaan aikaan kelaan, että oonko muka oikeesti elossa vai onko tää unta? Tänä iltana sain kuitenkin siihen taas vastauksen, mä rikoin mun tauon. En tehnyt syviä viiltoja, pieniä naarmuja vain. Silti se veri sai mut tajuamaan. Mä oon elossa.
Oon 15 ja oon valmis kuolemaan. Mun elämän ei pitäis olla tällästä. Mun pitäis olla onnellinen

Mä olin onnellinen.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Elä vittu täysil tai kuole tähän paikkaan, niin joka tapauksessa vaan petyt


Mä nousen kylpyammeest veden alta just ennen ku happi loppuu, ja hetken luulen, et siihen tukehdun.
Mut sit tajuun, ettei se tunne katoo minnekään. Se on ollu tääl kokoajan, se on mussa itsessä.


Mä oikeesti uskoin etten enää ikinä satuttais itteeni. Mä uskoin, että olin menossa parempaan suuntaan. Ehkä mä olin, tai sitten osasin valehella niin hyvin, että sain huijattua itteänikin. 
Mä menetin 21.10.-14. ihmisen jonka takia mä jaksoin toivoa, mä jaksoin ajatella et parin vuoden päästä kaikki on hyvin. Tää ihminen haettiin parempaan paikkaan, uskon ainakin niin. Mulla on tyhjä olo, haluun sen ihmisen takas. Haluun pyytää anteeks sitä, että olin paskin tytär ikinä. Haluun pyytää anteeks etten ikinä antanut uutta tilaisuutta. Eiks joku sanonta menekki, että huomaat vasta menetettyäsi jonkun, kuinka paljon se merkitsi sinulle. 
Toisen kuoleman kohtaaminen sai mut miettimään. Jos sekin pääs lepoon, miksen mäkin pääse. Miksei kukaan hae mua täältä?
Mä olin tai en ollut ihan hyvässä kunnossa. Lupasin itelleni, että yritän kattoo maailmaa valoisammin. Se kesti kuukauden. Sit mä tulin helvetinmoisella voimalla takasin alas. Takasin sinne mistä kaikki alko 4-vuotta sitten. 
Mä oon alkanu nauttimaan siitä kuinka kaikki uskoo mun olevan kunnossa. Mun on helpompi vaan koittaa hymyillä, kun selittää sitä kaikkea paskaa mitä mun päässä liikkuu. Mun on jopa helpompi salata kaikki ne viillot, jotka koristaa mun kroppaa, koska kaikki uskoo etten enää viiltele. Salaa jopa nautin siitä, kun pääsen viiltämään ilman huonoa omatuntoa.
Silti salaa myös toivon sitä, että kävellessäni autotien poikki joku känniääliö tulee sieltä ja mun tarina päättyy siihen hetkeen.

tiistai 5. elokuuta 2014

It takes a knife to find me, I can't make me feel, So now I have to bleed

Koulut alkaa viikon päästä, ahistaa. Mä en jaksa.
Pitkästä aikaa tekee ihan kunnolla mieli vetää reidet verille, ehkä mä teenkin niin. 
Miksei loma vois olla vähän pidempi? Salee tääkin lukuvuos menee niin, että oon puolet vuodesta "kipeänä". Terkkariki tuli viime vuonna vähän liian tutuks. Taisin istuu sen vastaanotol joka viikko, puhumassa mun tilasta ja hakemassa vapautuksia, pääsin onneks aina himaan. 
Pahin ongelma tulee olemaan liikunnan ja köksän tunnit. Ehkä mä pystyn vaihtaa vaatteet ilman, että kukaan näkee arpia ja mustelmia? Köksässäkin saan varmaan sivuutettua syömisen, tosin köksän opettaja on kauheen tarkka siitä, että kaikki varmasti syövät. Ettei kukaan vaan laihuta. 
Mut enhän mä laihuta. Haluun vaan pari rumaa kiloo pois, en mä laske sitä laihuttamiseksi. Salee oksentelen sitten ne ruuat ulos välitunneilla. Joo, niin mä teen.

Pari päivää sitten mummolla ollessa faija tuli sinne. Jotain se koitti jutella mutta mä en edes kattonu sitä. Vitun idiootti pitää olla, jos luulee mun antaneen anteeks kaiken sen paskan jälkeen. 
Mä voisin lähtee ettimään ne terät.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Can you help me miss J? Cut my skin, make me perfect, paint me red


Little miss J
Can I come in and play?
Cut my skin
Make me perfect
Paint me red
Another dark day
Can you help me miss J?
Cut my skin
Make me perfect
Paint me red

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

I want to be a unicorn because unicorns don't exist. Get it?



Oh god, mistäpä aloittaisin?
Olin juhannuksen pois kaupungista, sukulaisilla. Juhannusta edeltävänä viikkona mulla oli ollut kauhee ahdistus, en ollu nukkunu pitkään aikaan ja viiltelyn halu oli tullut takasin. Tota paskaa jatkui koko juhannuksen yli. Lähin sukulaisilta takas himaa juhannuspäivänä, mun unettomuus oli siis jatkunut ihan koko ajan. 
No himaan tultii illalla, mä menin nukkuu, jos sitä siksi voi sanoo... Meinaan mä valvoin sen koko yön, miettien kaikkea vähemmän kivaa. Jossain neljän aikaa yöllä tuli ihan kauhee viiltelyn halu ja siihen yöhön päättyi mun ns. kuivilla olo viiltelystä. Ton kyseisen yön jälkee mulla on ollut monesti öisin reidet verillä. 
Tän blogin eloon herättäminen kuulostaa suht kivalta idealta, tarviin jonkun johon voin vuodattaa kaiken paskan. Ennen kyl kerroin yhelle frendille kaikesta tälläsestä mutta se feidas mut. 

Mua sinänsä ei ees vituta tää viiltelyn uudelleen alottaminen, enemmänki tuntuu helpottavalta. Asiat tuntuu aina vähän paremmalta, kun ne saa vuodattaa veren mukana ulos. Reidetkään ei enää näytä niin alastomilta, kun niitä on alettu uudelleen kovertamaan. Haittapuolena tosin on kiinnijäämisen pelko, jäin jo kerran kiinni ja, jos jään toisen kerran nii... Mutta onneks tää suomen kesä on kauheen kylmä ja sateinen, aineki täällä päin. Joten voin kulkee pitkissä housuissa ilman, että kukaan ihmettelee :3 


torstai 30. tammikuuta 2014

I'm fat and ugly...


Pari päivää sitten sisko löys mun terät, eihän siinä mitää lupas pitää päänsä kiinni, jos annan terät sille. Kestin päivän ilman mun rakkaita teriä, sitte alko ahistaa liikaa... Pistin koko talon sekasin, kun etin uusia terottimia, onneks lopulta sain pikkusiskolta parit terottimet :3
   Löysin tänään ihanan sovelluksen. Toi sovellus tulee helpottamaan mun laihduttamista. Suosittelen teitäkin lataamaan ton sovelluksen kännykkään.

Toivottavast teillä menee hyvin! :--)

maanantai 25. marraskuuta 2013

I'm sick and tired of all your lies And what you want me to be


Tän kuluneen viikon aikana oon saannu parit kilot pois. Tuntuu ihanalt, ku kaikki on ollu töissä, koulussa tai kavereilla, eikä ne oo vahtinu mua tai mun syömisiä. Parit (vähän enemmän ku parit...) arvetki oon reisiini saannu, vituttaa. Ei olis ollu ku pari päivää ja olisin ollu kuukauden ilman viiltelyy. Mut minkäs sille teet, mulla oli liian kova ikävä mun pikku mussukkaa :3 
Tänään koulussa otettiin puheeks viiltely. Olihan se vähän hassua ku yks kaveri sano, et "Hyvä ettei Loser oo ikinä retkahtanu viiltelyy." Niimpä, hyvä minä ! 
Mua itkettää, pelottaa ja ahistaa just tällä hetkellä. Äiti tuli pari minuuttii sit himaa ja sano, että se oli käynny tapaas sossui ja kertois illalla et miten se tapaamiin oli menny. Toivottavast hyvin, en nimittäin haluu nähä iskän naamaa enää ikinä. 
Minuu myös ahistaa tulevat terveystarkastukset... Pakko päästä luistamaan niistä jotenki, en haluu jäädä kiinni viiltelyst.

Muoks:
Vittuvittuvittu, sisko tuli kotii nii äiti kerto sit, että me joudutaa mennä tapaamaa iskää. Eka tapaaminen olis 22.12. 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

We're all told that when we die, We leave to a better place

Miulla on älyttömästi kerrottavaa, tosin en tiiä onko kaikkee järkevä tänne vuodattaa... Mut koskapa mie mitää järkevästi aattelisin?

Pari päivää sit sain kuulla asian joka muutti tavalla tai toisella miun tulevaisuuden suunnitelmat. Olin joten kuten päässy eroon itsemurha ajatuksist mut nyt ne ajatukset on palannu kovempina takasin. Ihminen jonka mie menetin jo pienenä, joka lähti karkuun vastuuta, päättääkin tulla takas miun elämää, luullen et mie olisin ilonen. Ainut asia mitä tunnen sit kusipäätä kohtaan on viha, se jätti miut yksin ku olisin sitä tarvinnut, se pilas miun lapsuuden. Miult on monesti kysytty, et miks mie vihaan isääni niin kovasti..? Tosiasiassa en oo ikinä kertonu sitä syytä, koska vihaan ja häpeen isäni tekoja älyttömästi.

Minuu pelottaa ihan sairaasti. Ens viikolla olis syysloma ja sit sen jälkee pitäs raahautua kouluun. Kaikki olis muuten ihan jees, jos ei oteta huomioon sitä, että meil alkaa uinti. Minuu pelottaa viiltelyst kiinni jääminen. Ehkä pääsen jotenki luistaa ne uinnit.

Tänään oon syönnyt ihan liikaa. Taian koht lähtee helvetin pitkälle lenkille.



perjantai 4. lokakuuta 2013

I've been feeling like everything is for nothing. In fact I've never felt so God Damn small.

Yks niin tärkee ystävä päätti alkaa puhuu paskaa miust ja katkasta välit. Mie oon ollu koko viikon ihan maassa. Syömiset on välillä karannu käsistä, onneks oon saannu itteni ruotuu ja käyn joka päivä lenkillä. Jalat näyttää siltä, että karhu olis ne raadellu, mut en mie voi sille mitää, en pysty luopuu viiltelystä. 

Mie istun välkillä yksin välillä joku tulee kysyy, et onks miulla kaikki hyvin, mie hymyilen ja sanon, et joo kaikki on kunnos, vaikka ne ei oo. Tuntuu, et kaikki kaatu niskaa. Just nyt toivon, et miul olis joku jolle jutelle, joku joka ymmärtäis.